Vaikka Googlen palvelut varsin mainioita ovatkin, on hieman huolestuttavaa, että verkossa touhuilu oli keskittynyt niin monelta osin pelkästään yhden ulkomaisen yhtiön haltuun. Siispä aloitin syyskuun alkupuolella pienimuotoisen itsenäistymisen siirtymällä vaihtoehtoisiin ratkaisuihin sitä mukaa kun järkeviä sellaisia tuli vastaan.

Tässä lyhyesti käyttämäni vaihtoehdot, sekä kokemuksia niistä.

GMail

Sähköpostille löytyy helposti useita vaihtoehtoja, ja olenkin sen suhteen viimeisen parin vuoden aikana vaihtanu käyttötottumuksiani/-tyyliä melkein kuin sukkia.

Palasin käyttämään siis Kapsin postipalvelimia ja hommat sujuvat oikeastaan samoilla asiakasohjelmilla (Thunderbird, KMail, mutt) kuin ennen GMailia käyttäessäkin ja sellaisina hetkinä kun tarvitsee web-käyttöliittymää, on Roundcube varsin mainio.

Roskapostin suodatuksen hoitaa Spamassassin, joka ei ole tähän mennessä vielä kertaakaan asiallista viestiä merkinnyt roskaksi päinvastoin kuin GMailin suodatukset, jotka tekivät sitä suhteellisen usein.

Google Analytics

Koska omassa selailukäytössä NoScript -addon estää analyticsin, olisi väärin käyttää sitä silti omassa blogissa. Siispä koostan tilastoja nykyisellään suoraan web-palvelimen lokeista Awstats -ohjelmalla, joka mahdollistaa käytännössä kaiken saman informaation hankkimisen kuin GA.

Google Reader

Google Readerin korvaajaksi löytyi Tiny Tiny RSS, joka on omalle palvelimelle/sivutilalle asennettava web-sovellus. Ominaisuuksiltaan ja käyttöliittymältään se on hyvin pitkälti samankaltainen kuin GR.

Pienenä hankaluutena tosin syötteiden päivitys pitää hoitaa joko ajastetusti crontabin kautta, tai sitten pyörittämällä TT-RSS:n omaa daemon -ohjelmaa palvelimella. Itse päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Hyvinä puolina TT-RSS häivyttää tupla-artikkelit, joita normaalisti ilmaantuu kun seuraa useampaa useita blogeja yhteenkeräävää syötettä. Lisäksi artikkeleita voi suodattaa tarvittaessa erilaisin säännöin. Omassa profiilissani esimerkiksi suodatan kaikki Kalevan uutis-feedistä tulevat artikkelit, jotka sisältävät sanat “AC Oulu” tai “Kärpät”, pois näkyvistä. :-)

Picasa

Picasan tulen mahdollisesti myös jossain vaiheessa korvaamaan itse asennettavalla vaihtoehdolla. Näillä näkymin lupaavin voisi olla Piwigo, joka integroituu valokuvien hallinnassa käyttämääni Digikamiinkin mukavasti.

Google Calendar?

Hankalin korvattava, jolle en toistaiseksi ole löytänyt varteenotettavaa vaihtoehtoa on Google Calendar. Haussa olisi siis vielä seuraavat vaatimukset täyttävä kalenteriohjelma:

  • Voi asentaa itse web-palvelimelle
  • Kalentereiden jakaminen ja tilaaminen
  • Synkronointi kännykkään (N900)

Osallistuin eilen ensimmäistä kertaa Oulun ylioppilaskameroiden järjestämälle Digirundille. Kyseessä oli koko päivän mittainen valokuvauskilpailu, jossa aamulla saatiin 10 aihetta vapaavalintaisessa järjestyksessä kuvattaviksi kahdeksan tunnin aikana. Kuvat palautettiin suoraan kameran kortilta, eikä tietokoneella tehtävä muokkaus ollut sallittua.

Lauantain sää oli mitä parhain tälle tapahtumalla ja Heidin kanssa kuljettiinkin polkupyörillä pitkin Oulua välillä Linnanmaa - Nuottasaari kuvattavaa etsien.

Aiheista kaksi ensimmäistä osoittautui kaikkista vaikeimmiksi ja vapaavalintaisen kuvausjärjestyksen ansiosta ne jäivätkin lopulta viimeisiksi kuvattaviksi, kunhan ensin oli haettu kotoa hieman lisärekvisiittaa. Vastaavasti neljännen ja yhdeksännen kuvan kohdalla oli äärimmäisen hyvää tuuria, kun kohteisiin vain satuttiin “törmäämään”.

Toissapäivänä pyöräilin Pateniemen suunnalla tarkoituksena tutkiskella minkälaisia kuvausmaastoja meren rannalta sieltä suunnalta löytyy. Vastaan tuli mielenkiintoisen näköinen paikka, missä jostain syystä oli muutama ruostunut veneen/laivan hylky.

Tarkempi kuvauspaikka on merkittynä Flickr:n puolelle geotagein.

Ja sitten ne otsikossa mainitut vanhemmat… Aiemmin tällä viikolla kävin ahkerasti läpi kuva-arkistojani Fotonetti -tilausta varten ja vastaan tuli pari vanhempaa auringonlaskuotosta, joita en jostain syystä ole laittanu aiemmin esille, joten tein sen nyt.

Maailmanpyörä on kuvattu Kuusisaaren kupeesta ja tuulimyllyt Hietasaaren lintutornilta. Oulussa siis molemmat.

Matkustelimme viime viikolla Etelä-Pohjanmaan suunnalla ja kameroitakin oli mukana. Digillä otetuista ehdin jo laittaa otoksia näkyville, joten tässäpä niitä.

Old quarryLeapFishesButterflyFlowers

Innostuin askartelemaan Flickr.netissä vastaantulleen ohjesarjakuvan ja mallin pohjalta pahvista neulanreikäkameraa suurinpiirtein seuraavanlaisista tarvikkeista:

  • A4 kokoinen pala pahvia, vaikkapa luentolehtiön taustapahvi
  • A4 paperille, tai tarrapaperille tulostettu malli
  • Käytetyn filmirullan “kuoret”
  • Pala alumiinia juomatölkistä
  • Kumilenkkejä
  • Mustaa sähköteippiä
  • Liimaa (jos käytössä ei ole tarrapaperia)
  • Filmirulla

Valotettu filmi kelataan käytetyn filmirullan puolalle turvaan, joten rullan kotelo pitää avata ja puola kääntää, jotta sitä voi käyttää ohjeiden mukaisella tavalla. Tässä havainnollisemmat ohjeet (google käännös) puolan kääntöoperaatioon.

Aukko on tehty samalla periaatteella, kuin Matchboxpinhole.comin tulitikkuaskikamerassa palalle alumiinia, jolla on peitetty pahviin tehty reikä.

Nyt ainakin ensimmäisessä kokeilussa filminä käytän Agfa APX 400 mustavalkofilmiä, koska muuta ei nyt jääkaapista löydy. Mustavalkofilmi on myös helppo kehittää itse, jolloin aiheutuu vähemmän ongelmia siitä, että kuvat ovat filmillä latausmenetelmästä johtuen hyvin epämääräisin välimatkoin. Valotusajat filmin nimellisherkkyydelle kuvattuna vaihtelevat tilanteesta riippuen sekunnista puoleen minuuttiin.

Jännityksellä odotan mitä kuvista tulee, vai tuleeko mitään.